Siirrytty sivulle
Siirry suoraan sisältöön.

Ympäristönsuojelun sanasto

Terminologinen sanasto ·Voimassa oleva

Siirry suoraan hakutuloksiin.

Rajaa listaa

Näytä vain

Sanaston käsitteet

Ei rajauksia

KäsiteVoimassa oleva

toimijaAvaa uuden ikkunan sivulle toimija, joka hankkii tai saa palveluja tai hankkii tuotteita

KäsiteVoimassa oleva

määritetty tila, joka kertoo missä vaiheessa jonkin asian käsittely on

KäsiteVoimassa oleva

peruste, jonka nojalla viranomainenAvaa uuden ikkunan sivulle viranomainen käsittelee asiaa

KäsiteVoimassa oleva

toimijaAvaa uuden ikkunan sivulle toimija, jonka oikeutta, etua tai velvollisuutta asia koskee

KäsiteVoimassa oleva

Lupa- ja valvontaviraston tietyissä lupa-Avaa uuden ikkunan sivulle lupa- ja ilmoitusmenettelyissäAvaa uuden ikkunan sivulle ilmoitusmenettelyissä laadittava asiakirja, johon viranomaisenAvaa uuden ikkunan sivulle viranomaisen asiantuntijat kokoavat vastuualueittain lupa-asian ratkaisemisen kannalta olennaiset näkökohdat valmistelun ja päätöksenteon tueksi

KäsiteVoimassa oleva

laitos, joka kuuluu teollisuuden ja karjankasvatuksen päästöistä (yhtenäistetty ympäristön pilaantumisen ehkäiseminen ja vähentäminen) annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2010/75/EUAvaa uuden ikkunan sivulle 2010/75/EU soveltamisalaan

KäsiteVoimassa oleva

laitos, joka kuuluu epäpuhtauksien päästöjä ja siirtoja koskevan eurooppalaisen rekisterin perustamisesta ja neuvoston direktiivien 91/689/ETY ja 96/61/EY muuttamisesta annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) 166/2006Avaa uuden ikkunan sivulle (EY) 166/2006 soveltamisalaan

KäsiteVoimassa oleva

aineen tai esineen luokittelun tila, jossa se on hyödyntämisen seurauksena lakannut olemasta jätettäAvaa uuden ikkunan sivulle jätettä ja sitä voidaan käyttää muuna materiaalina tai raaka-aineena

KäsiteVoimassa oleva

periaate, jonka mukaan toimenpide, hankeAvaa uuden ikkunan sivulle hanke tai investointi ei saa aiheuttaa merkittävää haittaa ympäristötavoitteille, joista on säädetty kestävää sijoittamista helpottavasta kehyksestä ja asetuksen (EU) 2019/2088 muuttamisesta annetusta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksessa (EU) 2020/852Avaa uuden ikkunan sivulle (EU) 2020/852

KäsiteVoimassa oleva

yksikkö, jota käytetään kotieläinten eri eläinlajien ja ikäryhmien vertailuun

KäsiteVoimassa oleva

kerroin, jonka avulla eri eläinlajien ja ikäryhmien yksilöiden lukumäärä muunnetaan eläinyksiköiksiAvaa uuden ikkunan sivulle eläinyksiköiksi

KäsiteVoimassa oleva

Euroopan unionin luokitus, joka jaottelee taloudellista toimintaa harjoittavat yksiköt toimialaluokkiin

KäsiteVoimassa oleva

taho, jolle voi aiheutua toisen toiminnastaAvaa uuden ikkunan sivulle toiminnasta kielteisiä seurauksia

KäsiteVoimassa oleva

useasta tunnistamattomasta, vaihtuvasta tai muutoin vaikeasti yksilöitävästä päästölähteestäAvaa uuden ikkunan sivulle päästölähteestä peräisin oleva ympäristökuormitusAvaa uuden ikkunan sivulle ympäristökuormitus

KäsiteVoimassa oleva

haitallisena, häiritsevänä tai epätoivottuna hajuna ilmenevä päästöAvaa uuden ikkunan sivulle päästö

KäsiteVoimassa oleva

asiakirja tai asiakirjojen muodostama kokonaisuus, jolla pyydetään tai vaaditaan etuutta, oikeutta tai toimenpidettä

KäsiteVoimassa oleva

työkokonaisuus, johon kuuluu yksi tai useampi projekti

KäsiteVoimassa oleva

vedessä olevien happea kuluttavien aineiden määrä

KäsiteVoimassa oleva

pistemäinen, viivamainen tai aluemainen kohde, jossa tehdään havainnointia, mittaamista tai kartoittamista

KäsiteVoimassa oleva

Ei annettu määritelmää

KäsiteVoimassa oleva

sade- tai sulamisvesi, joka rakennetussa ympäristössä johdetaan ojissaAvaa uuden ikkunan sivulle ojissa tai viemäreissä pois maan pinnalta, rakennuksen katolta tai muilta vastaavilta pinnoilta

KäsiteVoimassa oleva

kohde, jolle tapahtumasta tai toiminnastaAvaa uuden ikkunan sivulle toiminnasta saattaa aiheutua haittaa

KäsiteVoimassa oleva

tilanne, jossa ilmenee häiriö suhteessa tavanomaiseen tai oletettuun tilaan tai toimintaanAvaa uuden ikkunan sivulle toimintaan

KäsiteVoimassa oleva

laitos, joka kuuluu teollisuuslaitosten ympäristötietojen ilmoittamisesta, teollisuuspäästöportaalin perustamisesta ja asetuksen (EY) 166/2006 kumoamisesta annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2024/1244Avaa uuden ikkunan sivulle (EU) 2024/1244 soveltamisalaan

KäsiteVoimassa oleva

se, missä määrin ilmassa on epäpuhtauksia

KäsiteVoimassa oleva

asiakirja, jolla ilmoitusasia pannaan vireille

KäsiteVoimassa oleva

tiedoksiantotapa, jossa viranomainenAvaa uuden ikkunan sivulle viranomainen ilmoittaa käsiteltävästä asiasta ja julkaisee siihen liittyvän tietoaineiston

KäsiteVoimassa oleva

aine tai esine, jonka sen haltija on poistanut tai aikoo poistaa käytöstä tai on velvollinen poistamaan käytöstä

KäsiteVoimassa oleva

jätteidenAvaa uuden ikkunan sivulle jätteiden ryhmä, joka muodostuu koostumukseltaan ja ominaisuuksiltaan samanlaisista jätteistä

KäsiteVoimassa oleva

jätteenAvaa uuden ikkunan sivulle jätteen sanallinen kuvaus ja siihen liittyvä kuusinumeroinen tunnus, joka yksilöi jätteen ja ilmaisee sen alkuperää

KäsiteVoimassa oleva

jätteenAvaa uuden ikkunan sivulle jätteen ominaisuus, joka kuvaa jätteen vaarallisuutta, pysyvyyttä tai sitä, sisältääkö se pysyviä orgaanisia yhdisteitä